Keljonkankaan koulun 4A-luokan orientaatiopajassa teemana oli muodonmuutos. Oppilaiden luomat hahmot joutuivat jäihin ja muuttivat muotoaan pehmeiksi villaotuksiksi. Saatat törmätä näihin tyyppeihin koulun käytävillä, sillä jokainen hahmo asettui omaan lempipaikkaansa asumaan.
Kuva-, sana- ja tekstiilitaiteen keinoin toteutettua pajaa olivat ohjaamassa Leena, Kaisa-Liisa ja Maiju.
Lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttuuriaitta toteuttaa vuosien 2010-2011 aikana monitaiteisen Majakka-hankkeen Jyväskylän peruskouluissa. Hankkeeseen palkatut nuoret taiteilijat toteuttavat yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa erilaisia taideprojekteja, joiden tärkeimpiä teemoja ovat osallisuus, monitaiteisuus ja ympäristön tutkiminen. Majakka on Jyväskylän kaupungin yhteistyöhanke, joka toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä "Taiteilija koulussa" -apurahalla.
perjantai 21. tammikuuta 2011
torstai 20. tammikuuta 2011
Keljonkankaalla jääkarhuja!
Keljonkankaan 3C esittää:
Kuvitettuja kuunnelmia aiheesta Jää ja jäähirviöt!
Osa 1. Jääkarhut
tiistai 11. tammikuuta 2011
Eläimellistä menoa Kanavuoressa
Kanavuoren koulun 2 B-luokan Majakka-pajat starttasivat tänään Jarnan ja Leenan johdolla. Kanavuoren toppuluokkalaiset opiskelevat väistötiloissa Vaajakummun koululla, ja kolmituntisen pajan aikana päästiinkin tutkimaan kouluympäristöä hieman uusista vinkkeleistä: koulun käytävillä vilisi jos jonkinlaista elukkaa, kun mielikuvitus päästettiin vauhtiin!
Tutkimusretken havainnot taltioitiin suureksi, yhteiseksi maalaukseksi, johon jokainen oppilas jätti jälkensä:
Tutkimusretken havainnot taltioitiin suureksi, yhteiseksi maalaukseksi, johon jokainen oppilas jätti jälkensä:
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Lisää maistiaisia
Kuva-arkiston kätköistä löytyi vielä lisää työpajakuvia Halssilan koulun pilottipajameiningeistä. Jenni-Marian ja Kaisa-Liisan luotsaamassa työpajassa koulun pihalta etsityt aarteet saivat uuden elämän, kun kävyt ja kivet vääntyivät veistoksiksi, etsivät elämänsä käännekohtia koulun käytäviltä ja seikkailivat lopulta mahtaviin mielikuvitusmaailmoihin.
Olkaa hyvät ja nauttikaa tokaluokkalaisten upeista hengentuotteista!
Olkaa hyvät ja nauttikaa tokaluokkalaisten upeista hengentuotteista!
tiistai 4. tammikuuta 2011
Maistiaisia Majakasta
Hei vaan ja tervetuloa Majakka-hankkeen blogiin!
Majakka on Lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttuuriaitan taidekasvatusprojekti, joka kestää vuoden 2011 loppuun saakka. Kulttuuriaitta on osa lastenkulttuurikeskusten valtakunnallista Taikalamppu-verkostoa.
Majakka-hankkeessa toteutetaan monitaiteisia projekteja Jyväskylän kouluissa. Keväällä 2011 hankkeeseen osallistuu 14 koulua, joista jokaisessa toteutetaan erilainen osallistava, ympäristöä hämmästelevä ja hyödyntävä taidekokonaisuus. Työpajat käynnistyvät viikolla kaksi ja jatkuvat koko kevään. Jokainen projektikoulu tulee saamaan blogiin oman osionsa, joten blogin kautta pääsee kurkistelemaan monenmoisia taidemeininkejä!
Majakka-hankkeen blogissa voi siis seurata koulujen taideprojektien kuulumisia. Ensimmäisenä maistiainen Halssilan koulun draama- ja kuvataidepajasta "Tunteita naamion takaa". Halssilan koulu ei varsinaisesti kuulu Majakan projektikouluihin, mutta Majakka-taiteilijat pääsivät testaamaan ja kehittämään taidekasvatusmenetelmiään koulun oppilaiden kanssa syksyllä 2010.
PS: Pääset tutustumaan Majakka-taiteilijoihin oikean palkin esittelylinkeistä! Majakka-projekti toteutetaan OKM:n myöntämällä "Taiteilija koulussa" -hankerahoituksella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)